Lotalle Suomenmestaruus ja Orimattilaan joukkuehopeaa

9.10.2020

Orimattilan Judoseura järjesti ensimäisen kerran judon Suomen mestaruuskilpailut Orimattilassa. Aikaisemmin seura on järjestänyt arvokilpailuita kuten nuorten suomen mestaruuskilpailut 2013, Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 2014, Itämeren mestaruuskilpailut 2015-2020.

Lotta Vaheelle SM-kultaa

Orimattilan Judoseuran Lotta Vahe otteli itsensä naisten suomenmestariksi sarjassa -70 kg ylivoimaiseen tyyliin viiden naisen poolissa neljällä ippon voitolla. Finaalissa Vahe sai vastaansa Hollolan Holjutain Noora Nykäsen. Poolin ratkaisuottelu eteni pisteittä jatkoajalle. ja ottelu ratkesi lopulta Nykäsen varoitustilin täyttymiseen. Näin ensimäinen aikuisten suomenmestaruus Vaheelle.

Vahe otteli myös avoimessa sarjassa, missä Vahe sijoittui kovimmassa mahdollisessa sarjassa pronssille

 

Orimattilan naiset joukkue SM-hopealle

Orimattilan Judoseuran naiset ottelivat judon joukkuekilpailussa ensimäisen kerran historansa aikana. Koskaan aikaisemmin ei Orimattila ole saanut omaa joukkuetta aikuisten SM-kilpailuun. Nuorten SM-kilpailuissa Orimattila on menestynyt voittaen kultaa 2018 Päijät-Hämeen urheilun joukkueena ja 2020 hopea omana joukkueena.

Orimattilan naiset ottelivat uskomattoman päivän ja hoitivat itsensä finaaliin. Finaalissa vastassa oli vielä liian kokenut Tampereen joukkue ja näin Orimattilaan historian ensimmäinen naisten judon SM-mitali.

Orimattilan joukkueessa ottelivat Vilja Malminen -52 kg, Louna-Lumia Seikkula -57 kg (Rovaniemen Koyama), Emilia HEinonen -63 kg ja Lotta Vahe +63 kg. Valmentajina Toimivat Alain Calderin Orimattilan Judoseura ja Tuomo Seikkula Rovaniemen Koyama. Joukkueenjohtajana Tero Rönkkö.