Thomas Rönkölle SM-hopeaa

9.10.2021



Tämän vuoden Judon SM-kilpailut oteltiin 9.10.2021 Nummelassa.

Orimattilan Judoseurasta oli erilaisten sattumusten vuoksi vain yksi edustaja pitämässä seuran lippua korkealla. Kilparyhmästä ottelemassa oli Thomas Rönkkö -66 kg sarjassa

Rönkkö oli otellut viimeksi yli vuosi sitten kaikkien tietämän koronan ja pienten loukkaantumisten vuoksi, eikä sitä ennenkään päässyt ottelemaan kuin ennen koronan alkua eli kilpailurutiini oli jäänyt vähäkke korona-aikana.

Rönkkö aloitti ottelut omassa poolissa Helsingin Chikaran Joonatan Kujanhaaraa vastaan, joka nappasi viime viikonloppuna nuorten SM-kultaa. Ottelu oli alusta asti Rönkön hallinnassa ja hän pystyi kontroloimaan tekemistään hyvin. Ensin wazarin arvoinen sumi-gaeshi ja heti seuraavasta aloituksesta uchi mata sugashi, niin ottelu oli taputeltu 11-0. Rönkölle.

Toiseen otteluun vastustaja löytyi aivan naapurista, kun Orimattilan Ninjudon Sami Perälä tuli kokeilemaan SM-kisa kuntoaan. Viime vuoden SM-pronssimies ei saanut Rönköltä mahdollisuuksia, vaan joutui ottamaan kolme shidoa passiivisuudesta ja yliastumisesta, joten Rönkölle poolivoitto ja semifinaaliin.

Semifinaalissa vastassa Keravan Bodonoksen virolainen vahvistus ja viron hopeamies Marat Nizamov. Nizamov oli tiedossa kovaksi luuksi ja ottelun puolessa välissä hänen tomoenage onnistuikin puoliksi, kun Rönkön kylki kastui ja wazari vastustajalle. Otteluhan ei ole päättynyt ennen kuin ippon on taulussa tai kello nollilla, joten reilu minuutti jäljellä ja Rönkön sumi-gaeshi puri jälleen wazarin arvoisesti ja siihen päälle tiukka sidonta on sama kuin 10-1 lukemat taululle ja Rönkkö finaaliin.

Finaalissa vastassa todella tuttu mies Janakkalasta, Orimattilaakin edustanut Suomen ykköstykki tässä sarjassa, Luukas Saha. Ottelun ensimmäinen minuutti oli hyvää otteenhakua molemmin puolin ja ottelun puolessa välissä Rönkön kyynerpää vääntyi ja tämä haittasi ottelua, mutta ei ratkaissut sitä. Seuraavasta aloituksesta Sahalle kiepistä wazari ja kun ottelua oli jäljellä minuutti, niin Sahan uchi mata puri wazarin arvoisesti eli ippon voitto 10-0 ja Rönkölle upeasti SM-hopeaa.

"Thomas otteli hyvin, siihen nähden, että tämä oli toinen kilpailu kahteen vuoteen. Pientä hienosäätöä ja saadaan heitot kohdilleen ja pikku vammat pois kropasta, niin tulokset tulee jälleen paranemaan", summaa Rönkön valmentaja ALain Calderin.

Ensi viikolla Rönkkö testaa taitojaan Kroatian Dubrovikin Eurooppa Cupissa.