Judon syyskausi avattu Orimattilassa erikoisjärjestelyin

31.8.2020

Orimattilan Judoseura sai järjestettäväkseen syyskauden ja korona ajan ensimmäisen avauskilpailun. Orimattilaanhan jäi kevätkausikin koronan alkaessa ja nyt jatkettiin siitä mihin jäätiin keväällä.

Seura panosti turvallisuuteen todenteolla. Osa judokansasta vähättelee edelleen koronan vaikutusta ja sen leviämistä, mutta meillä kaikki ottaa asian tosissaan, niin nytkin.

Otimme käyttöön koronasuositukset ja toimenpiteet juteltuamme niistä ensin AVI:n kanssa, teimme seurassa rungon, jonka esittelimme AVI:lle ja annoimme tiedoksi kilpailu- ja sääntövaliokunnalle lisäyksiä varten. Edelleen jäi asioita, mitä pitää muuttaa "nykyisen normaalin" tilanteen vuoksi, mm. U15-punnitus on sallittava iltapunnituksena ja mutakin joustoja on otettava huomioon, niin kauan kun tilanne on tämä mikä on.

Kilpailupäivänä mittasimme kaikilta tapahtumaan tulevilta lämmöt ja jaoimme kaikille tapahtumaan tuleville kasvomaskit ja käsidesiä oli useita purkkeja ympäri hallia (kiitos siitä käsidesi STERILL). Urheilijat pääsivät alakertaan ja yleisö vain yläkertaan, eivätkä he olleet missään kosketuksessa toisiinsa. Porukkaa poistui paikalta silloin kun oma homma oli valmiina eikä jäänyt paikalle "lorvimaan" vaikka olisihan se ollut kiva pitää sali täynnä.

Nyt on sävelet selvillä SM-kisoja ajatellen ja jälkeen päin ajateltuna kisan järjestäminen ennen SM-kisoja oli todella tarpeellinen, jotta pystyimme selvittämään ja korjaamaan ne kohdat missä oli vähän hakemista ja suunnittemista koronan torjunnassa.