Laura putsasi pöydän Israelissa

12.1.2020

Orimattilan Judoseuran Laura Hanhela putsasi koko palkintopöydän Israelin Eilatissa käydyssäkansainvälisessä juniori judo kilpailussa. Laura otteli oman ikäluokan lisäksi myös kaksi vuotta vanhempien sarjassa.

Laura päätti oman tytöt 2006 sarjansa ottelut molemmat puolessa minuutissa ja hoiti näin siis upeilla nopeilla ipponeilla kultaisen mitalin kaulaansa. Ensimmäisessä ottelussa kaatui nopeaan ipponiin Meitab Jerusalemin Liras Noama ja toisessa ottelussa saman koki Meitab Ashdod centerin Alina Dudnic.

Sarjassa tytöt 2004 Laura aloitti myös vahvasti ja voitti ensimmäisen kierroksen ottelun Meri Judoseuran Miriam GIlbertin hienolla ipponilla ja hoiti itsensä semifinaaliin missä vastassa oli Meitab Jerusalemin Shoam Grisman ja Laura käytti paikkansa erinomaisesti ja voitti ottelun jälleen ipponilla. Finaaliin vastaan asettui Meitab Jerusalemin Mihal Alfendri, joka vei ottelun käsilukolla ja Lauralle upeasti todella kovassa sarjassa hopeaa.

Laura jäi kilpailun jälkeen muutamaksi päiväksi Eilattiin leirille, jossa sai oppia mm. Israelin päävalmentajalta Oren Smadgalta.