Orimattilaan kaksi Judon Pohjoismaiden mestaruutta

23.5.2016

Orimattilaan kaksi Judon Pohjoismaiden mestaruutta

 

Orimattilan Judoseurasta oli neljä judokaa viikonloppuna Suomen maajoukkueen mukana judon Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Norjan Larvikissa. Orimattilasta kilpailuun osallistui alle 18-vuotiaiden ikäluokkaan sarjaan -55 kg Kevin Rönkkö ja Joni Ahonen, sekä sarjaan -60 kg Thomas Rönkkö ja Joonas Ahonen. Kevin, Thomas ja Joonas otteli myös ikäluokkaa vanhemmissa alle 21-vuotiaiden sarjoissa. Pojat toivat kotiin kaksi kultaista, kaksi hopeista ja kaksi pronssista mitalia. Orimattilan Judoseura oli samalla myös paras suomalais-seura kilpailussa.

Orimattilalaisista ottelut aloitti Kevin Rönkkö. Poikien kanssa oli sovittu ettei lähdetä ryntäilemään, vaan lähdetään voittamaan otteluita. Ensimmäisen kierroksen Rönkkö pääsi vapaalla ja ensimmäiseen otteluun toisella kierroksella tuli vastaan Ruotsin Emil Henriksson ja ottelu eteni Rönkön hallinnassa ja varmilla otteilla ja ottelun puolessa välissä Rönkkö heitti hienon käsivarsiheiton ja otteli päättyi ipponiin. Seuraavana vuorossa oli Suomen Turpal Djoukaev ja hänen kanssaan Rönkkö väänsi loppuun asti ja hoiti ottelun jatkoajalla puolen minuutin kohdalla 5-0 ja semifinaaliin asettui vastaan Suomen Jens Pulkka. Pulkka laittoi vastaan pitkään, mutta Rönkkö otti tarvittavan 7-0 pistejohdon ja piti sen varmasti loppuun ja eteni finaaliin. Finaalissa väännettiin loppuun asti ilman pisteitä, vastassa oli Rönkön hyvin tuntema Ruotsin EM-edustaja Axel Robertsson. Robertsson sai ajettua Rönkön ulos ottelualueelta ja siitä varoitus, minkä turvin Robertsson otti mestaruuden ja Rönkölle hopeaa. Toisena orimattilalaisena samassa sarjassa otteli Joni Ahonen. Ahonen aloitti ottelut pirteästi ja hän pääsi myös arvonnalla suoraan toiselle kierrokselle. Ensimmäisessä ottelussa tappion sai kärsiä Ruotsin Phillip Sjölander ja seuraavassa ottelussa Norjan Khussein Durorkanov koki saman kohtalon. Semifinaalissa Ahonen koki tappion tulevalle mestarille Axel Robertssonille ja hän tippui pronssi otteluun. Pronssiottelussa Ahonen ei pystynyt ottelemaan, koska loukkaantui ja lopulliseksi sijoitukseksi jäi 5.s ja Ahosen ottelut päättyivät tähän.

Kevin Rönkkö otteli myös ikäluokkaa ylemmässä alle 21-vuotiaiden -55 kg sarjassa jossa vastus vaan koveni. Alkuerissä vastassa oli Ruotsin Hannes Wesslen joka kävi tutustumassa Rönkön käsivarsiheittoon puolen minuutin ajan ja Kevinille ippon voitto. Seuraavassa ottelussa tatamin toisessa päässä oli Norjan Alfred Hansson, joka otteli hyvin, mutta Rönkön ottaessa heti alussa 7-0 johto, oli se helppo pitää loppuun asti ja paikka semifinaaliin oli varma. Semifinaalissa kaatui reilu minuutin ottelun jälkeen Ruotsin Emil Henriksson ipponin arvoisella jalkaheitolla ja finaalissa kolmen minuutin ottelun jälkeen alkuerissä kohdattu Hansson sai kokea käsivarsiheiton ja Rönkön ensimmäinen Pohjoismaiden mestaruus oli kruunattu.

Alle 18-vuotiaiden -60 kg sarjassa Suomenlipun alla otteli Orimattilasta kaksi judokaa. Orimattillaisista ottelut tässä sarjassa aloitti Thomas Rönkkö Ruotsin Markus Odinia vastaan ja alussa otettu 7-0 pistejohto pysyi hienosti loppuun asti. Toinen kierros eteni suunnitelmien mukaan ja Suomen kesän EM-edustaja Juuso Hannula joutui myös kokea pistetappion Rönkölle. Kolmas kierros meni Rönköltä hienosti mattotyöskentelyssä ja käsivarsilukolla voitettu Ruotsin Pasha Pashaev joutui luovuttamaan Rönkön lukkoon. Semfinaalissa Ruotsin EM-edustaja Vincent Bannura laittoi kovasti Rönkölle vastaan, mutta joutui kokea 5-0 pistetappion ja Rönkkö finaaliin. Finaalissa vastaan tuli maajoukkue kaveri ja Suomen  EM-edustajaksi valittu  Roope Korhonen ja Thomasin taktiikka toimi myös tässä ottelussa. Ensin pistejohto ja sitten varmaa ottelua loppuun asti. Rönkkö hallitsi ottelua ja voitti itselleen ensimmäisen Pohjoismaiden mestaruuden. Sarjan toinen orimattilalais edustaja Joonas Ahonen voitti helpohkosti Norjan Phillip Hultegrenin ipponilla ja Ruotsin Carl Brörklundin tiukan ottelun jälkeen 1-0. Paikan semifinaaliin Ahonen joutui taipumaan Ruotsin Vincent Bannuralle ippon tappiolla ja ottelut jatkuivat keräilyerissä. Keräilyerissä Ahonen vei Suomen Eemeli Ihmeen, Ruotsin Pasha Pasaevin ja pronssiottelussa hienon ottelun jälkeen Suomen Joe Liimataisen ja Ahonen koppasi itselleen uran ensimmäisen PM-mitalin ja pronssisen väriltään.

Thomas Rönkkö ja Joonas Ahonen kävivät vielä ottelemassa ikäluokkaa ylempänä -60 kg sarjassa. Ensimmäisessä alkueräottelussa Rönkkö hoiti hienosti alle minuutissa ipponilla Ruotsin Masiollah Maqsoudin ja toisessa kolmessa minuutissa Ruotsin Daniel Fegrafin samoin luvuin, Rönkkö semifinaaliin. Joonas Ahosen tie oli vähän kivisempi, mutta ippon voitto Islannin Dofri Bragasonista ja 5-0 pistevoitto Norjan Sigurd Stokkesta toi semifinaalipaikan vaikka tappio tuli Ruotsin John Haglöfille. Semifinaaliin asettui vastan seurakaveri Thomas Rönkkö ja ottelu eteni ilman pistesuorituksia loppuun asti. Ottelun lopussa Rönkkö astui ulos ottelualueelta ja tästä varoitus ja Ahonen jäähdytti ottelun taitavasti, minkä turvin Ahonen finaaliin, jossa vastaan tuli jo alkuerissä kohdattu ruotsalainen John Haglöf. Ahonen sai valmentajiltaan tarkat ohjeet finaaliotteluun ja niitä noudatettiin. Haglöf joutui puolustamaan koko ottelun ajan, mutta kokenut ottelija nappasi tarvittavan 5 pisteen suorituksen ja piti sen Ahosen kovista hyökkäyksistä huolimatta. Ahoselle hienosti hopeaa ja Rönkölle pronssia pitkän päivän päätteeksi.

Kaikki tulokset >>>

Kaikki otteluvideot >>>