Orimattilan Judoseura Suomen paras kisaseura
18.10.2015

Orimattilan Judoseura on voittanut Suomen Judoliiton kisaseura rankingin ylivoimaisesti. Kilpailuun kuuluivat nuorten Suomen mestaruuskilpailut ja kolme Samurai Cup osakilpailua.
Kilpailu alkoi tammukuussa 2015 Samurai Cup osakilpailulla Orimattilassa. Kilpailussa oli alle 15-, 18- ja 21-vuotiaiden sarjat. Orimattilan 13 kilpailijaa ottivat ensimmäisestä osakilpailusta 6 kultaa, 5 hopeaa ja 2 pronssia ja voittivat kilpailun. Orimattila oli kilpailun paras seura.
Seuraavana oli vuorossa helmikuussa alle 18- ja 21-vuotiaiden nuorten Suomen Mestaruuskilpailut Nummelassa. Orimattilasta kilpailuun osallistui 11 junoria, jotka kaappasivat 4 kultaa, 4 hopeaa ja 3 pronssista mitalia, mikä on kaikkien aikojen ennätysmäärä mitaleita nuorten SM-kisa historiassa.
Syyskausi avattiin Samurai Cup II osakilpailulla syyskuussa Kirkkonummella. Orimattilasta tatamille asteli yhdeksän kilpailijaa ja mitali saalis oli 3 kultaista, 3 hopeista ja 4 pronssista mitalia, jolla sijoituttiin kolmanneksi seura tilastossa.
Sarjan viimeinen kilpailu Samurai Cup III käytiin lokakuussa Oulussa, jonne Orimattilasta saatiin lähes täysi iskuryhmä. Orimattila nappasi Oulusta kahdeksalla kilpailijalla 3 kultaa, 2 hopeaa ja 3 pronssia. Kisarintamalla palattiin taas normaali päiväjärjestykseen sairastelun jälkeen ja seura voitti koko Oulun osakilpailun.
Koko sarjan voiton ratkaisi orimattilalaisten tasaisuus koko sarjan ajan. Kilpailijat olivat jokaisessa osakilpailussa aina mitalikannassa, vaikka aina ei kaikki sitä kirkkaimpaa mitalia kotiin tuonutkaan.
Kilpailusarjaan osallistui 60 seuraa ympäri Suomea. Tässä lopulliset viralliset pisteet.
Orimattilan Judoseura | 492 |
Meido-Kan Helsinki | 317 |
Vantaan Jukara | 299 |
Kirkkonummen Judoseura | 273 |
Orimattilalaisten sijoitukset henkilökohtaisessa kokonaiskilpailussa:
10. | P15-50 | HEINONEN | Henri |
|
17. | P15-46 | HEINONEN | Henri | |
6. | T15-57 | VAHE | Lotta |
|
4. | T15-63 | VAHE | Lotta | |
1. | T18-44 | KURVINEN | Lisa | |
2. | P18-50 | AHONEN | Joonas |
|
4. | P18-50 | AHONEN | Joni |
|
2. | P18-55 | RÖNKKÖ | Kevin |
|
10. | P18-55 | AHONEN | Joonas |
|
1. | P18-60 | RÖNKKÖ | Thomas |
|
2. | P18-60 | SAHA | Luukas |
|
12. | P18-60 | RÖNKKÖ | Kevin |
|
13. | P18-60 | AHONEN | Joni |
|
20. | P18-60 | AHONEN | Joonas |
|
4. | P18-66 | RÖNKKÖ | Thomas |
|
3. | T18+63 | KÄHÄRÄ | Sara |
|
2. | T18-52 | OJURI | Veera |
|
4. | T18-52 | KURVINEN | Lisa |
|
4. | T18-63 | VEIJALAINEN | Henna |
|
10. | T18-63 | KÄHÄRÄ | Sara |
|
2. | M21-55 | RÖNKKÖ | Kevin |
|
1. | M21-60 | RÖNKKÖ | Thomas |
|
3. | M21-60 | RÖNKKÖ | Kevin |
|
4. | M21-66 | RÖNKKÖ | Stefan |
|
5. | M21-66 | HIRVONEN | Oskari |
|
9. 4. | M21-66 N21-57 | RÖNKKÖ ELONEN | Thomas Heidi |
|
6. | N21-63 | VEIJALAINEN | Henna |
|
11. | N21-63 | KÄHÄRÄ | Sara |
|
Kisaranking säännöt ja pisteet >>>
Lopulliset viralliset pisteet >>>




