Tiivis kisaviikonloppu päättyi mitali juhliin

17.5.2015

Orimattilan Judoseuran kisajudokat viettivät viikonlopun kisojen merkeissä. Kisaryhmä kävi tyhjentämässä mitalipöydän maajoukkueessa  Ruotsin Lundissa järjestetyssä Budo Nord kilpailussa ja junnujudokat tekivät saman Vantaalla järjestetyssä Wekara Shiaissa. Nyt kisailijoilla on kevät paketissa ja heillä alkaa kesän kestävä peruskuntokausi leireineen. Edustusjudokat jatkavat vielä taivaltaan, Stefan Espanjan La Corunan Eurooppa Cupissa ja Luukas U18 EM ja EYOF- kilpailuissa.

 

Budo Nordista kaksi hopeaa ja kolme pronssia

 

Ruotsin Lundissa järjestetyssä kansainvälisessä Budo Nord turnauksessa orimattilalaiset nappasivat viisi mitalia, mikä on tasan puolet koko maajoukkueen kokonaismäärästä. Hopeaa nappasivat Kevin Rönkkö ja Sara Kähärä, sekä pronssia kaulaan ripusti myös Kevin Rönkkö, Veera Ojuri, Joonas Ahonen. 

Kovatasoiseen kilpailuun osallistui 500 judokaa ympäri Eurooppaa. Kisan kovuudesta kertoo se, että esimerkiksi Ranskasta, Saksasta ja Hollannista oli saapunut yli 100 judokaa ja Ruotsin, Tanskan ja Norjan kovin kärki oli myös mukana. Kisojen tuomarilinja puhututti kisojen aikana ja jälkeen. Ulkomaalaisten oli todella vaikea saada pisteitä ja ippon suoritukset olivat kortilla, mitkä joissain otteluissa laitettiin jopa vastustajalle. Lähes kaikissa ulkomaalaisten otteluissa koettiin jonkun näköistä pisteselkkausta, mutta ehkä pahimmat olivat Saran kohdalla 3 ippon heittoa, mistä ei pisteitä ja yhdessä vastustaja jäi jopa mattoon makaamaan, kun ilmat hävisi selälleen alas tultaessa ja vasta juji taputus sai tuomarin nostamaan kätensä. Thomasille karu opetus semarissa 15 sec. ennen loppua, vastustajalla yuko, Thomasille heitosta wasari kahdelta tuomarilta,  mutta toinen kulma muutti yksin tuomion yukoksi ja shido tappio.

No niistä on päästy yli ja kolmen päivän leiri vedettiin asenteella.

U18 sarjat 

50 kg Joonas Ahonen 3.

55 kg Kevin Rönkkö 2.

60 kg Thomas Rönkkö 5.

52 kg Veera Ojuri 7.

 

U21 sarjat

55 kg Kevin Rönkkö 3.

66 kg Oskari Hirvonen 7.

52 kg Veera Ojuri 3.

70 kg  Sara Kähärä 2.

 

Wekara Shiaista 5 pronssia junnuryhmälle

 

Vantaan Myyrmäessä järjestetty kansainvälinen Wekara Shiai oteltiin lauantaina. Orimattilasta kisailemaan lähti 6 judokaa. Tyttö voittoinen joukkue koostun Enna Nieminen, Ella Lavikainen, Pinja Muotka, Jonna Viren, Emilia Heinonen ja ainoana poikana Henri Heinonen. Tytöt näyttivät kyntensä ja hoitivat itselleen 4 pronssista mitalin, sekä Henri kruunasi päivän omalla pronssillaan.

Myös Vantaalla tuomaritoiminta oli saanut osaksi arvostelua ja pisteitä oli jaettu ilmeisesti osan mielestä väärin. Ehkä tämä viikonloppu ei ollut tuomareiden viikonloppu, mutta meidän kisailijoiden se varmasti oli. 

T 11 -40 kg Enna Nieminen 3.

T 13 -40 kg Ella Lavikainen 3.

T 13 -48 kg Pinja Muotka 3. 

PT 13 -55kg Jonna Viren 3. 

T 13 -48 kg Emilia Heinonen 5.

P 15 -46 kg Henri Heinonen 3.